Vedin itseni tänä keväänä aikalailla piippuun opiskelujen ja kaiken kesätyöstressin vuoksi. En edes tajunnut itse, kuinka poikki olin. Vielä juhannuksenkin jälkeen olin aivan naatti henkisellä tasolla ja se näkyi hyvin paljon ailahtelevina mielialoina ja jatkuvana huonotuulisuutena. Saatoin raivota esimerkiksi liian suolaisesta puurosta tai siitä, kuinka joku komensi koiraa muka väärällä tavalla. Silloinkin kun J oli harvoilla ja ansaituilla viikonloppuvapaillaan, heittäydyin hyvin vaikeaksi niin monessa asiassa. Nyt jälkikäteen minua nolottaa ja kaduttaa aivan hirveästi, mutta menneitä ei saa takaisin. Virheistään voi vain oppia.
Reilu viikon olenkin oikein kunnolla miettinyt, kuinka tärkeää on nollata välillä päätä. Kuten jo viikonloppuna kirjoitinkin, olen todella ottanut rennosti, mutta en vain viikonloppuna, vaan myös oikeastaan koko viime viikon. Olen maannut auringossa, käynyt veneilemässä, touhunnut koiran kanssa, katsonut Netflixiä, vaihdellut kuulumisia usean vanhan kaverin kanssa (snapchat on kiva keksintö) kuunnellut lempimusiikkiani ja käynyt treenaamassa juuri sen verran, mikä on tuntunut mielekkäältä ja hyvältä. Olen pitkään ajattellut, että treenaminen on ainoa tapa päästellä höyryjä, mutta todellisuudessa esimerkiksi asioiden jakaminen ystävän kanssa auttaa todella paljon!
Blogin aktiivisempi päivittäminenkin on osa nollaamista, koska koen kirjoittamisen ja valokuvaamisen todella terapeuttisena. Nyt huomaan, kuinka paljon ihmiset oikeasti välittävät. En todellakaan voi sanoa olevani yksin! Haluankin kiittää aivan jokaista rohkaisevista ja kannustavista sanoista. Niiden jälkeen tunnen itseni entistä tärkeämmäksi ihmiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vain asialliset kommentit julkaistaan. Jos haluat, ota ihmeessä yhteyttä sähköpostitse: essilifeeverafter@gmail.com