Time flies

Täsmälleen 14 vuotta sitten pappa oli hoitamassa meitä, minua ja pikkusiskoani Emmiä. En aivan tajunnut viisi vuotiaana missä äiti ja isi silloin oli. Tiesin, että minulle oli luvattu muutama kuukausi takaperin, että jos olen äidille kiltti, saan ehkä toisen pikkusiskon tai veljen. Innostuin asiasta aivan hirveästi, koska Emmi ei koskaan hyväksynyt "pikkusiskoidentiteettiä". Olimme Emmin kanssa jo silloin niin kamalan erilasia. Minä olin vilkas, villi ja kaikkea siltä väliltä. Emmi taas tykkäsi olla itsekseen, tehdä asiat rauhassa ja päättää aina kaikesta itse. Odotin kovasti, että saan oikean pikkusisaren, sisaren jota saisi hoivata ja auttaa, opettaa ja ohjata. 

Kello oli jo paljon, ainakin jo yli yhdeksän illalla ja viisi vuotiasta Essiä ei silti väsyttänyt pätkääkään. Aistin sen, että tänään se vielä tapahtuu. Juuri kun pappa oli saanut meidät peiteltyä sänkyihimme, puhelin soi! "Tyttö tuli" raikui puhelimesta ja samassa pappa tuli kylmän viileästi sanomaan: "Teillä tytöt on nyt pikkusisko!" Jatkoin kylmän viileää linjaa, ilmoitin vain perään, "Kiva kuulla", ja rupesin nukkumaan. 

Seuraavana aamuna lähdettiin moikkaamaan iskä, Emmi, serkkuni ja minä äitiä ja uutta pikkusiskoa. Halusin vauvan tietenkin syliini, mutta Emmi sai vauvan ekana. Olin katkera vain sen puoli minuuttia, kunnes huutava rääpäle nostettiin pois Emmin sylistä. Hetken päästä sain vihdoin vauvan syliini ja siinä se nökötti tyytyväisenä, eikä muuten kiljunut yhtään! Sillä hetkellä meille syntyi side, joka kaikkien vuosien aikana on vain vahvistunut yhteisien kokemusten kautta. Aina ei ole ollut helppoa, kummallakaan, mutta osaamme aina tukea toisiamme, tapahtuipa mitä tahansa! Tämä ei tarkoita etteikö Emmi olisi minulle tärkeä. Sannin kanssa meillä on vain joku maaginen ja erityinen suhde.

Tämä pieni pikkusiskoni on nyt 14-vuotias, aivan silmittömän kaunis, vahva ja ainutlaatuinen! 

Luv u my lilsister!